tiistai 8. toukokuuta 2012

Lukijat kysyvät, me vastaamme

Meille saa aina lähettää kotisivujen kautta kysymyksiä. 


Vastaamme niihin kirjakohtaisessa blogissa, laitamme linkit Facebookiin ja vastaavasti suoraan kysyjille, joiden henkilöllisyyttä emme koskaan paljasta.


Tässä vastaukset ja kommentit lukijakirjeeseen:


* * *


Balille lähdetään lomailemaan reiluksi 2 viikoksi elokuun 20 päivä ja kotiin palaillaan syyskuun 6 päivä. 


Hyvä ajankohta. Tuo on Balilla kuiva kausi, eli sateita tuskin on ollenkaan, vuoret näkyvät hyvin. Huonointa on se, että silloin on korkeasesonki. Hinnat ovat yläkanttiin.

Lennot ja hotellit on varattu Helin Matkat -matkatoimiston kautta, mutta muuten se on omatoiminen reissu. Ja ensimmäinen Indonesiaan. Thaimaassa olemme kyllä olleet useampaan kertaan.



Indonesia on oma tarinansa. Thaimaan hyviä asioita saattaa jäädä kaipaamaan, mutta toisaalta Balin luonnon rehevyys ja tuliperäisyys ovat uusia kokemuksia.


Hotellin varaaminen on juuri elokuussa hyvä idea, vaikka yhtä hyvin hotellin voi järjestää myös paikan päällä. Etenkin kotimajoitus on sellainen, johon ei edes voi varata majoitusta etukäteen. Kotimajoituksella on myös Balilla, etenkin Ubudissa, erinomainen hinta/laatu-suhde. Mutta toisaalta, elokuussa voi helposti olla täyttä.



Indonesiaan tarvitaan viisumi, mutta kannattaako se hankkia jo etukäteen täältä kotimaasta Indonesian suurlähetystöstä vai voiko huoletta jättää hankinnan Denpasarin kentälle? Tarvitseeko kentältä hankittavaan viisumiin olla jo valmiina passikuvat, paljonko kentän viisumi suunnilleen maksaa? Suurlähetystöstä hankittuna maksaa noin 40 €.



Viisumia ei missään nimessä tarvitse eikä kannata hankkia etukäteen. Sen saa aina lentokentältä pikavauhtia, ellei sitten joudu jonon viimeiseksi. Viisumin saa euroilla, dollareilla, Singaporen dollareilla ja muilla päävaluutoilla. Mitään passikuvia ei tarvita. 


Viisumin hinta vuonna 2012 on ollut US$25 tai 20 euroa. Se maksetaan käteisellä.

Asustamme 5 ensimmäistä yötä Amedissa hotelli Santai Balissa, siten siirrymme 8 yöksi Sanurin alueelle hotelli Villa Puri Ayuun ja sieltä piipahdamme vielä 3 viimeiseksi yöksi Ubudiin hotelli Rama Phala Resort & Spahan. Onko näille alueille hyviä vinkkejä, mitä tehdä, nähdä ja kokea?



Matkaopaskirjassa on runsaasti vinkkejä ja vihjeitä. 


Amed: päiväretket Tirtaganggaan ja Amlapuraan (sekä Ujungiin), jotka voi suorittaa yhden päivän aikana. Amedissa kannattaa kulkea päätietä itään, missä avautuu uusia rantakyliä värikkäine veneineen. 


Sanur: Keltaisen hiekan hiekkaranta, hyvä paikka viettää rantalomaa ja nauttia ravintoloiden tarjonnasta. Retket Bukit-niemimaalle.


Ubud: Kulttuuriloma: hienoja museoita ja iltaisin tanssiesityksiä. Päiväretki tulivuoren reunalle! Aika loppuu kesken!


Mieheni tuskin ottaa ajokorttia mukaan, kun ajaa työkseen ja minulla moista läpyskää ei edes ole. 


Moottoripyörän vuokraaminen voi houkutella etenkin Ubudissa, missä etäisyydet ovat pitkiä. Ajokortti kannattaa siksi olla mukana! Mutta jos oma ajaminen ei kiinnosta, kuljetuksia tarjotaan kaikkialla: "Transport!" 


Kamera (taskuun sopiva) on aina joka paikassa mukana, joten oivallisista kuvauskohdetiedoista olisimme kiitollisia.


Amedissa merenlahdet venerivistöineen, sisämaassa riisiterassit ja Ubudissa tanssiesitykset. Erityisesti kannattaa metsästää isoja kansanjuhlia, temppeliseremonioita ja tavallisen kansan ahkerointia arjessa.

Haluamme päästä snorklailemaan (emme ole ensikertalaisia ja meillä on omat varusteet), mitä firmoja voitte tämän tiimoilta suositella? Snorklausretkien hintataso?



Amed on tässä suhteessa paras kohde. Santaissa on suomalainen omistaja, joka varmasti auttaa. 

Rokotukset meillä on kunnossa, mutta olen kuullut että jos vierailee Balin lähettyvillä olevilla muilla saarilla, pitäisi olla malarialääkitys. Pitääkö paikkansa?



Tällaista käsitystä ei yleensä ole ilmassa.

Balin yleinen hintataso?



Bali on Indonesian kallein kolkka, mikä ei sinänsä kerro vielä paljon. Laadukkaat länsimaiset ravintolat ovat edullisempia kuin suomalainen ruokaravintola. Keskimääräinen annos maksaa noin 5 euroa. Kansanravintolassa annos maksaa yhden euron. Pääsymaksut ovat nousseet, tuoreet hinnat tässä blogissa.


Saako maahan viedä paikallista valuuttaa, joka on täällä Suomessa vaihdettu ja kuinka paljon voi viedä?


Saa viedä. 


Ovatko rahanvaihtopisteet luotettavia, vai kannattaako vaihtaa pankeissa. Kannattaako matkavaluutaksi ottaa euroja vai USA:n dollareita? Itse suosisin kaikkein mieluiten paikallista valuuttaa.


Rahanvaihtopisteet ovat luotettavia. Kurssit vaihtelevat rajusti. Lentokentällä saa päivän kurssin (siellä kaikilla on samat kurssit), joka on aina huonompi kuin muualla. Amedissa on erittäin heikot valuutanvaihtomahdollisuudet, Sanurissa hyvät ja Ubudissa erinomaiset. Kutalla (jota emme suosittele) ilmoitetaan myyntikurssit, joka hämää. Muutaman valuutanvaihtopisteen vertailu auttaa valitsemaan parhaat kurssit. Eurot käyvät kaikkialla. 

Mitä kannattaa ja saa tuoda tuliaisina?



Ubud on paras ostospaikka lukemattomine gallerioineen, taide- ja vaatekauppoineen sekä tietysti keskusmarkkinoiden mahdollisuuksineen. Jos tekee päiväretken vuorille, on matkan varrella satoja taide- ja matkamuistokauppoja, kaikki Balilla tuotettuja esineitä.

Olemme kuulleet että Balilla ollaan melko vanhoillisia pukeutumisen suhteen. Mutta voiko huoletta liikkua polvipituisissa shortseissa ja naruolkaintopissa, kunhan muistaa temppelialueilla peittää olkapäät? Mitä muuta tulisi huomioida?



Turistialueilla saa liikkua mainitulla tavalla, mutta temppelialueilla on erittäin tiukat pukeutumissäännöt. Kaikkien tällaisten temppelien portilla on kuitenkin mahdollisuus lainata sarongia (lannevaate) ja muita pakollisia vaatteita, joskus ilmaiseksi, joskus maksua vastaan. Temppelijuhlien aikana sisään pääsee vain, jos on oikeanlainen päähine, vyö ja muut oikeaoppiset varusteet. Pukeutuminen ei kuitenkaan ole ongelma, johtuen vuokrausmahdollisuudesta.


* * *


Tämä on Suomalaisen Matkaoppaan Bali-blogi.


Lisätietoja Bali-opaskirjastamme saa täältä